Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2014

Kaistanleveys

Töissä on projekti, jossa bandwidth on oleellisessa osassa. Tälle (kohtuullisen kuivalle) termille neuloin kivemman merkityksen. Kyseessä siis Bandwidth.

Lankoina arvonnoissa saadut BC Garnin Semilla ja yksilö, jonka vyötteen hävitin, silkkiä tais sisältää ainakin.

Neuletiheys tais olla vähän liian tiukka, luulin löysisteleväni enemmän ja otin liian pienet puikot.

Ihan hyvä se kuitenkin on, harmaa. Ehkä vois tehä värikkäämpänäkin.

Asukokonaisuus

Innostuin uuden Season looks -lehden tunika kaavasta, niin mukavalta näytti se.

Hupun jätin tekemättä.

Kaavat oli hyvät. Ja koko vastas taulukon mukaista! Mahtavaa. Niin usein mittaa itsensä ja toteaa jonkun koon, sitte valmis tuote on kaks kokoa liian suuri.

Pituutta taisin lisätä kaavaan. Ja selkään tein muotolaskokset, että ei oo pussilla putsottamassa kangas.

Leggingsit ja huivin tein tunikan kanssa yhteensopiviksi, samasta kankaasta siis kuin taskut.

Kuvaajana näissäkin toimi Tiina.

Retriitti, se kiero ja kovaääninen

Olin viikonloppuna ihanassa seurassa tekemässä ihania juttuja, nukkumassa liian vähän ja syömässä kokoajan. Kierot puikot neuleretriitti oli kyseessä.

Äänitin siellä ihan paikan päällä neulontaääniä, mutta tyhmät tietotekniikkalaitteet ei tottele mua, niin saatte tyytyä tällaiseen korvikkeääneen. Lähes täydellinen retriittiä kuvaava multimediakokemus siis tässä (nautitaan kuva ja äänet yhdessä):

Neulontaääntä

 

Hevospoolopaita

Oltiin leffassa kerran, The Great Gatsby oli se.

Silmäripsimalli anto toimeksiannon ”voisitkohan tehä tollasen paidan mulle” nähtyään vanhan rahan miljoonaperijän hevospoolopaidan. Lienekkö samaistunut niljakkaaseen roolihahmoon. Olihan siinä lähellä golfmailojakin pyörimässä…

Kuva leffan sivuilta

Siispä tuumasta toimeen. Ensin koeversio kirpputoripaidoista, liian pieni tuli. Purin epäonnistuneen version ja muokkailin sen pohjalta sopivan kaavan. Sininen väri vaihtui paremmin sopivaan.

 

Toinen tälläinen paita on kuulemma pakko saada.