Aihearkisto: ompelukset

Namalleen

Ihan jo jonkin aikaa sitten sain ystävältä ylijäämä flanellia. Vihdoin sain siitä tehtyä suunnitteemiani ”vanulappuja”.

Ihan kaikkea kangasta en heti käyttänyt, päätin tehdä testierän. Vaikuttaisivat toimivan, teempä loputkin kankaasta lapuiksi siis.

Lähinnä kasvoveteen tulee näitä käytettyä, meikki kun harvoin eksyy naamalleni..

Leikkailin jonkun kokoisia palasia ja hurruttelin saumurilla kaksi kerrosta yhteen reunasta. Nopeaa, helppoa, kestävää. Joskun tällaiset yksinkertaiset projektit on ihania.

Laput silmillä

Välillä tulee nukuttua valoisassa paikassa. Silloin tarvitsee silmälaput.

Ulkopuolen kankaat puuvillaa. Sisäpuolella pehmeää fleeceä.

Kuminauhan paikka ja kireys oli vaikeeta määrittää. Tarpeeks kiree pitää olla, että ei tipu, mutta ei saa puristaakaan. Miks ihmisen pää on pyöreä?

Ja molemmille tietysti omanväriset, niin ei mee sekasin.

 

No nyt on superia

Viimeksi kun esittelin pikkuhousuompeluksiani, heräsi ajatus, että supersankarihan se vois sellasia esitellä. Tässä sellainen siis:

Tämä onkin sellainen kaikista yleisin supersankari, mikä löytyy lähes joka kodista.

Tällä kertaa käytin reunuksiin kuminauhaa, jossa tuollasta pitsintapaista reunaa.

Kaavaa muokkailin omalle pyllylle vähän vielä sopivammaksi. Haarakiilan koossa ja paikassa on vielä vähän kehittämisen varaa.

Siniset on kyllä ehdottomasti mun lempparit. Niissä vyötäröllä alushameen reunasta purettu pitsi.

Oikein mukavia pöksyjä nämä! Taidanpas tehdä jossain vaiheessa vielä lisää.

Musta-(kelta-)valkoista

Tein toisenkin tällaisen meikkipussin.

Ulkokangas joskus joltain kirpputorilta ostettu. Sisätaskukangas sattui silmiin paikallisessa kangaskaupassa, oli kuin tehty ulkokankaan kamuksi.

Tarkasti piti valita, mistä kohtaa kangasta eri osiot leikkaa, että osuu nätisti kuviot. Kanteen osutin tuollasen keltasen kukkasehkon asian, mutta reunoihin en niitä halunnut.

Kyllä kulkee kätevästi nyt meikit, rasvat ja laastarit.

Tylli palaa!

Jäi yli kangasta omasta hameestani. Kummitytöllehän tietysti halusin hameen tehdä.

Kuminauhavyötärön tein. Kuminauha on sitä sellasta, jossa on napinreikiä. Voi sitten isommaksi kasvettuaan vielä käyttää, löysää vaan kuminauhaa.

Olin jo kerran saanut hameen valmiiksi, kun sitä silittäessä unohdin säätää silitysraudan pienemmälle. Ja silitin(=sulatin) ISON REIÄN tylliin!! Eikun purkamaan. Opinpahan läksyni, tarkistan raudan säädöt aina.

 

Se kaikista tärkein mekko

Oli bileet. Tietty tein itselleni sinne mekon!

Yläosan kangas Afrikan reissulta, ala-osa tylliä ja lakanakangasta. Kaavat tehty itse, ohjeita tyllihameen kokoamiseen antoi ihana Eurokankaan myyjä.

Ei tullu juurikaan kuvia otettua yksinään :D Noh, tässä päivässä tuo toinenkin puolisko oli tärkeä, joten saatte häntäkin ihailla ;) Silmäripsimallin takki on teetetty Intian reissullamme.

Ja koska tanssiminen pitkässä mekossa on mahdotonta, saa siitä pituuden poistettua.

Päällystin vanhat ballerinat mekon kankaalla, niin oli asuun sopivat kengätkin.

Hääkuvaajamme Seija Pirinen nämäkin otokset nappasi(, minä vähän sumentelin ja rajailin).

Ylistys herra Fibonaccille!

Halusin mekon, jossa on paljon helmaa. Fibonacci tarjosi mittasuhteet siihen.

Fibonaccin lukujono toteutuu tässä eri kerrosten ympärysmittoina: rinnan ympärys, vyötärönympärys, lantion ympärys ja siitä alemmas vielä kolme kerrosta kangasta = 1, 1, 2,3, 5 ja 8. Eli helman alimmassa kerroksessa on 8 metriä kangasta! Se on aika pitkä sauma..

Kangas on ohutta puuvilla, minkä vuoksi mekko on suuresta kangasmäärästään huolimatta aika kevyt.

Niin siitä matikasta oli taas hyötyä elämässä.